Yhden totuuden Suomi

Kun Jari Tervo sanoo, että me suomalaiset olemme rasisteja, niin suomalaiset kumartavat ja kiittävät, kun Jari Tervo viisaudessaan kertoo meille totuuden itsestämme.
Kun Tero Vaara sanoo, että vastustaa monikulttuurisuutta, niin ihmiset soittelevat Vaaraa mainoskasvonaan käyttäneelle kaljafirmalle, että Vaaralle potkut tai panimo joutuu boikottiin.

Viime viikonloppuna olin Nurmeksen Elokuvajuhlilla, joiden alkajaisiksi oli järjestetty keskustelutilaisuus, jota juonsi Lauri Karhuvaara ja johon osallistuivat Kai Lehtinen, Heikki Turunen ja Markku Pölönen. Elokuva-aiheisen keskustelun lomassa Karhuvaara esitti kysymyksen, että mitäs mieltä haastateltavat ovat rasismista ja vihapuheista. Myöhemmin illalla asiasta vapaammin keskusteltaessa kävi ilmi, että monikin piti kysymystä outona ja tapahtumaan mitenkään kuulumattomana.

Torstaina maikkarin uutisten 30-vuotisjuhlissa puhunut Martti Ahtisaari pyysi rasisteja nostamaan kätensä ylös. No ei kauheasti käsiä noussut, mutta olisihan se ollut kiva, jos joku pari lasia liikaa ottanut olisi huudahtanut ”mitä tarkoitat sillä rashishmilla?”

Julkinen lynkkausmieliala on nyt valloillaan. Varsinkin julkisuuden henkilöt joutuvat vastaamaan kysymyksiin siitä, että mitä mieltä ovat rasismista, maahanmuutosta ja maahanmuuttokriittisyydestä eli vihakirjoituksista. Ja kun oikeita vastauksia on tasan yksi, niin jokainen vastaa, että onhan se monikulttuurisuus ihan kivaa ja vihakirjoitukset ovat maailman suurin vitsaus. Toki poikkeuksiakin löytyy, esim. Heikki Turusen näkemys siitä, että samasta apinastahan myö kaikki peräisin ollaan, mutta onko Suomella varaa elättää kaikkia tänne tulevia ”neekereitä”.

Joitain vuosikymmeniä sitten ihailtiin kommunismia ja tietyistä piireistä lensit pihalle kuin lämpöohjus, jos et pitänyt Neuvostoliittoa ja Itä-Saksaa paratiisivaltioina. Nyt meillä on tämä monikulttuurisuus, jota sinun on kumarrettava, jotta portit tiettyyn suuntaan aukenevat eikä sinua katsota kieroon. Pienikin julkinen lipsahdus tyyliin ”vastustan kyllä rasismia, mutta...” tarkoittaa sitä, ettei sinua enää todellakaan haluta mihinkään. Ikinä. Koskaan. Olet persona non grata. Ikuisesti.
Ja Suomessahan näitä yksiä totuuksia riittää. Esim. ajopuuteoria. Jumalauta, jos et usko, että Suomi ajautui jatkosotaan tyyliin "liukastuin banaaniin ja siksi yhdyin naapurin talkkariin", niin olet kommunistinatsi. Tai jos epäilet sitä, että näinköhän suomalaiset olivat metsissä räkä poskella kirmanneita australopithecukseja ennen kuin ruotsalaiset toivat sivistyksen, olet suomensisulainenhörhöhommaforumhalla-aho.

Kun oma kantani on se, että ihmisiä on ihan ok auttaa, mutta mielellään heidän kotimaihinsa tai lähialueille, eikä Suomi tarvitse mitään monikulttuurisuutta eli Suomessa tulisi elää suomalaisittain, ja tuon kantani esitin myöskin elokuvajuhlien pikkutunneilla, ja ajatus sai kannatusta, niin herää kysymys, miksi asiasta ei julkisuudessa keskustella muista näkökulmista kuin siitä, että ”tuomitsen rasismin”, kun kuitenkin tiedetään, että niitä jotka eivät tuomitse rasismia on luultavasti tosi vähän. Rasismi on juuri sitä, miksi esim. Ruotsissa juutalaiset joutuvat elämään pelossa. Sen sijaan tämän rasismin ja vihapuheiden alle on kipattu kaikki se keskustelu, josta ei haluta rehellisesti puhua. Esim. tyttöjen ympärileikkaukset, josta olen jauhanut niin paljon, että itseänikin jo tympii, mutta joka todella on mielestäni erittäin tärkeä ihmisoikeuskysymys. Hyvin vähän media siitä puhuu ja eräs Suomessa elävä somalinainen, joka on ammatiltaan kätilö, kommentoi aihetta, että "siihen täytyy puuttua hienotunteisesti ja ketään loukkaamatta"!!?!?! Siis wtf? Eikö normaalisti Suomessa lasten pahoinpitely ole rikos, johon puuttuu virkavalta. Monikulttuurisessa Suomessa kuitenkin tietyt lapset elävät täysin toisessa yhteiskunnassa, jossa heihin kohdistuvaan julmaan väkivaltaan puututaan "hienovaraisesti ja ketään loukkaamatta"???

No nyt karkasi taas mopo käsistä, mutta siis mielestäni Suomessa on ylitetty joku tosi ahdistava raja, joka estää avoimen keskustelun ja ne, jotka lähtevät suvaitsevaisuuden kapoisen kujan pientareille hyppimään, potkitaan rapaojiin. Se on todella sääli, koska kuitenkin olisi muistettava se, että me elämme demokraattisessa hyvinvointivaltiossa, jossa ihmiset voivat auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat, ja samaan aikaan me olemme niitä huonoja ja ne, jotka eivät kykene rakentamaan demokraattista hyvinvointivaltiota, ovatkin hyviä ja heidän kulttuurinsa ihailtavaa. En tajua.

Helena